Kirja teestä | Kirjallisuus
1

Kirja teestä

21,00 €
Sisältää alv:n

Itäaasialaisen estetiikan klassikko. Japanilainen, Yhdysvalloissa loppuelämänsä työskennellyt Kakuzo Okakura (1862-1913) oli aikansa merkittävimpiä japanilaisen ja kiinalaisen taiteen tuntijoita. Vuonna 1906 ilmestyneen viehättävän kirjansa teestä hän kirjoitti alun perin englanniksi ja osoitti sen länsimaiselle lukijakunnalle. Kirjasta otettiin nopeasti useita painoksia ja se on käännetty monille kielille. Tee ilmensi Okakuralle tiettyä filosofista ja esteettistä asennetta, jolle hän antoi nimen "teeismi".

Tee on taidetta, merkittävä osa kulttuuria Japanissa ja Kiinassa, ja tämän kaiken Okakura tekee meille käsitettäväksi. Nauttiessamme teetarinoista noudattakaamme hänen ohjettaan: Juokaamme sillä välin pieni kulaus teetä. Iltapäivän hohde kirkastaa bambut, suihkulähteet pulppuavat iloa ja mäntyjen humina kuuluu pannussamme. Unelmoikaamme katoavasta ja viivähtäkäämme asioiden kauniissa järjettömyydessä.

Kirjan on suomentanut ja johdannon kirjoittanut Minna Törmä.

clear

Toimitustavat

Kaikki tilaukset toimitetaan Suomessa Postin palveluina.

Tilaukset on mahdollista noutaa ilman toimituskuluja Eerikinkadun tai Kauppakeskus AINOAN liikkeestä.

Toimitustavat

Nouda liikkeestä, pakettiautomaatista tai tilaa kotiovellesi. 

clear

Monipuoliset maksutavat

Verkkokaupassamme voit maksaa: OP, Nordea, NordeaBusiness,Danske Bank, Danske Bank B2B, S-Pankki, POP Pankki, Oma Säästöpankki, Aktia, Handelsbanken, Handelsbanken B2B, Säästöpankki, Ålandsbanken, MobilePay, Pivo, Visa, Mastercard, OP Lasku, OP Tililuotto, Collector, Alisa Yrityslasku

Monipuoliset maksutavat

Verkkopankit, MobilePay, Pivo, Visa, Visa Electron, MasterCard, OP Lasku, OP Tililuotto tai Collector

22 Tuotteet

Tilausviitteet

Kommentit (0)